img_0092.jpg 

Siltamäki-Suutarila-Seuran 40-vuotisjuhlassa 4.9. 2010 kuultiin Sirkka Lekmanin värikäs kronikka. Siinä on hyvin kiteytetty alueemme asukkaiden tahto ja pyrkimykset kotiseutunsa hyväksi. Kronikan teksti on alla.

(Kronikan ja paljon lisää mielenkiintoista alueen historiaa löydät  oheisesta Kansalaismuistin osiosta.   Muistia tallennetaan jatkuvasti alueen vapaaehtoisvoimin.)

SIRKKA LEKMAN:

Uinuvat rauhassa laakeat pellot,
soittavat pitäjältä kirkonkellot.
Sivistystä, satojen vuosien historiaa –
paljon stadiakin vanhempaa.
Oi tätä leppoisaa Suutarilaa!
Oi tätä maalaiselon rauhaa!
Kiurujen liverrys taivaan sinessä,
viljavat vainiot, kukkivat pihat,
navettapolut, sukupolvien kuluttamat.

Sitten tulivat pientalorakentajat,
helsinkiläiset kodintarvitsijat.
Lapiolla, kuokalla, käsipelillä
tekivät itse tiet, tontit raivasivat,
kaivoivat saveen talonsa pohjat.
Urakalla, talkoilla, hartiapankilla
uudisraivaajan sitkeällä raivolla
neljäkymmentä- ja viisikymmentäluvulla.

Kuusikymmentäluvun lopulla
tuli Puolimatka ja alkoi rakentaa,
isoilla koneilla elementtejä liikuttaa.
On asuntopula ja kerrostalokämppiä tarvitaan.
Onko sinulla asuntohuoli? Älähän huoli!
Tule Puolimatkan näytölle ja voita kiikkutuoli!
Hienot autottomat kontaktipihat,
perheasuntoja, joissa avarat tilat.
Arkkitehdit ympäri maailmaa ihailivat.

Tuhat asukasta vuodessa –
kuudessa vuodessa meitä oli kuusi tuhatta!
Parakkikaupassaan Akkasen Tapsa
isännöintitoimistossa Piispalan Asko.
Siinä meidän reipas palvelukaksikko!
Ja savea, savea, savea, niin, ettei kukaan usko!

Niin tulimme me odotuksinemme,
toiveinemme, haaveinemme, lapsinemme
ja saimme kylmää suihkua niskaamme:
Ei minkäänlaisista palveluista tietoakaan!

Siksi vuonna 1970 Siltamäki-seura perustetaan.

Ei puuttunut kokouksista aiheita,
kun meiltä puuttui ihan kaikkea:
päiväkoteja, kouluja, bussivuoroja,
(yhdessä asunnossa oli sentään neuvola!)
pankkeja, kauppoja, apteekki, posti ja ostari,
terveyspalvelut, suojatiet ja kokoontumistilat,
urheilukenttä ja ulkoilutiet!

Sekin mitä tänne joskus luvattiin,
heppoisin perustein muualle vietiin:
Terveyskeskus Puistolaan, päiväkodit Tapuliin.
Ja aina täällä petyttiin.

80-luvulla on seuran toiminnassa uusi vaihe:
Työkenttää pitää laajentaa itään!
Nimi Siltamäki-Suutarila-Seuraksi
ja liittyminen Helkan jäseneksi.
Mutta hupsista! Muuten sama vanha aihe:
palveluita ei ole vieläkään!

Oli kaupungin päättäjät ihmeissään:
Mistä niitä lapsia oikein sikiää?
No eihän se ole ihmekään:
jos on toisella laidalla Pukinmäki
ja toisella laidalla Jakomäki,
niin lapsia täynnä on Siltamäki!

Yksitoista bussia aamuisin oppimaan
vei lapsemme, kirjat repussaan
kenet keskustaan, kenet Puistolaan,
ja koulutilat puuttui aina vaan!
30% lapsista pääsi päiväkotiin,
loput työnnettiin hoitoon milloin mihinkin naapuriin.

Jatkuvasti saatiin samalla torjua uhkia,
kun meille tungettiin milloin betonitehdasta,
milloin jätevesiviemärin suuaukkoa
sotkemaan kaunista kotiseutua.
Mutta me olimme myös suvaitsevaisia
ja otimme vastaan semmoisia sosiaalisia palveluja,
joita ei suvaittu missään muualla.

Sitten pääsi eräs meistä valtuustoon.
Haa! Nyt saadaan palvelut vihdoinkin kuntoon!
Vanhempi valtuutettu kysäisi:
Mikä on sinun asuinpaikkasi?
Siltamäki!
Hän puhkesi sadatuksiin: Hyvänen aika!
Kuuluuko semmoinenkin Helsinkiin?

Neljännen koulun suunnitelmaa tutkiessaan
ylipormestari Ilaskivi kysyi kummissaan:
- Aiotko täyttää tosiaan
noilla kouluilla Suutarilan kokonaan?

Kyllähän me muutakin tekemistä keksittiin.
Iltakävelyillä lapsia vahdittiin, rupateltiin,
jätemäet Suutarinnupeiksi nimettiin,
turistibussissa kotiseutuun tutustuttiin.
Lausuntoja laadittiin. Sitten juhlittiin.
Toivo Koivusen kronikat kuunneltiin.

Taistelut piristi ja harrastukset virisi.
Demarit ja kokoomus palveluita tivasi.
Omakotiyhdistyskin olojamme kohensi.
Vuoden paras Nuorisoseura ja stadin parhaat Martat,
Leijonien golfit, riehat, Sopun peli-illat.
Maahisten partio, Siltamäen judo –
tenavia tyrkyllä kaikkialla jatkuva puro!

Nyt on Siltamäki-Suutarila-Seura
alueemme kokoava voima.
Kaikkien toimijoiden yhteistyöllä
saadaan aikaan ihmeitä.
Hyvinä esimerkkeinä
tonttupolku ja tämä loistava Si-Su-päivä!
Eikä tietenkään saa unohtaa
meidän uutta hienoa korttelitupaa!

Kiittäen muistamme nyt niitä kaikkia,
jotka kotiseututyölle ovat antaneet aikansa.
Enimmäkseen se on näkymätöntä työtä,
jota tehdään yksin, usein pitkin yötä
eikä puurtamisesta mitaleja jaeta.

Ei olisi syntynyt tätä kronikkaakaan
ilman Nordmanin Liisaa ihanaa,
joka kansalaismuistiamme kirjoittaa.
Nyt saa Liisalle - ja kaikille muillekin puurtajille - taputtaa.

Vivat – crescat – floreat!
Eläköön – kasvakoon – kukoistakoon!
SILTAMÄKI-SUUTARILA-SEURA!
ONNEKSI OLKOON!